Elikkäs iskelmäorkestereiden SM-kisojen 1997 yleisöäänestyksen musta lammas Rakkauden Amatialaiset piti eilen epätavalliset soittoiltamat, kyseessähän oli  ns. varamiespalvelun testaaminen. Ja katso, niinhän se vain homma toimii kun oikeista tyypeistä on kyse: saatiin bändiin vararumpali ja sitä myötä toivottavasti vähän erilaista bensaa koneeseen. Silloin kun sälli päästetään irti ketjustaan siis, ja näillä näkymin 30.8 (elikkäs tätä kuuta?) kahleet murtuvat Peräniemen Casinolla yksityistilaisuuden merkeissä. Nopea on tyypin mukaantulo, mutta niin ne vain asiat välistä ovat: joku homma kypsyy vuosia ja joku toinen taas tulee pikaisesti kuin grillijonossa tappelu. Orig rumpali ei häviä palliltaan minnekään eikä pidäkään hävitä, yksinkertaisesti kiireiden takia on vaan varauduttava aina pahimman varalle. Keikkaa kun on vaikea tehdä jos puuttuu sotilaita rivistä.

Niin, uusi kaveri tottelee nimeä Petteri ja ikää on nuorenlivakasti, mutta soittaa kuin muppet-shown rumpali tahi itse Philty Animal Taylor nuorna vuosina. Rokisti ja tykisti!

No niin, reenaaminen se on mikä auttaa pieneen soiton takerteluun ja kankikaikkos-oireisiin biisin etenemisessä. Niin myös tulevien synttärj' kinkereiden osalta, otimma illan aloittavalla kokoonpanolla täräkät reenit sitäkin täräkämpien biisien parissa. Bändin jokainen osanottaja on nimeltään Happonen, joten tästä ei enää paljoa enempi voi sisäänpäin lämmetä homma, hah. Bändiin pääsee vain näyttämällä hyväksytyn henkilötodistuksen, tässä tapauksessa syntymätodistus tai sukukirjojen kopiokappale käy oikein hyvin!

Tänään sitten vähän erilaista reeniä RA:n voimalla, sanotaanko näin että kokeillaan jotain semmoista mitä ei oo ennen tehty. Jotenkas, ilmassa on odotuksen lievästi niskoilla viipyilevä ilmapiiri, voip tulla jotain tai sit ei todellakaan tuu yhtään mitään. Sen näkee sit, viimeistään koitoksen päätteeksi. Kuitenkin ihan soittamisesta on kyse, ei mistään erikoisemmasta harrastamisen muodosta! We'll see!

Ok, lähdetääs liikkeelle kevyesti ja ilomielisesti (kauan toivotuilla) keikkalisäyksillä kalenteriin. Marraskuuhun saatiin pari kiskaisua lisää bändille, toinen Siilinjärvelle ja toinen Juukaan, yeah! Pitäis uno man bandillekin kohtapuoliin tulla samanlaisia uutisia, tosin erilaisista paikoista, mut kunhan keretään. On vaan niin hektistä ajoittain tämä elämä. Pitäis keretä viime viikonlopun reissustakin pari valittua (positiivista) sanaa heittää, oli sen verta elämyksiä/tapahtumia täynnä oleva reilu viikonloppu kaikenkaikkiaan. Noh, seikkailujen kuvat- osiossa on jo pitkän viikonlopun kuva-saldoa, oli kaikenlaista ja vaikka minkänäköstä...!

Kyllä vain, niin se taitaa olla, tie on kuuma viikonloppuisin. Uuno man band lähtee illaksi kohti Pieksämäen soittoruokalaa, kohteen nimi on kaikkien huhujen mukaan Corona Musik Bar Cafe. Melkein samanlainen litania sanoja kuin Kari Tapion "Texaco taxi parturi baari"- hitissä, paljon niitä kirjaimia mahtuu lauseeseen kun latoo ja vähän vielä lopuks pakottaa. Saas nähdä minkälainen meisinki on Pieksämäen yössä, soittoaika on about 23.30 joten vähän hitaampikin kansanosa pitäis olla saunan kylvystä vapautuneena.

Huomenna sit Leppävirran suuntaan keikalle, sukulaismies kun menee naimisiin niin pitää jonkun verran tulla vastaan kun pyyntöjä heittelevät. Eilisillan viimeisin pyyntö oli että pitäis sit kirkossa tapahtuvan siunaksen ja julkisen rahanjaon ohessa laulaa siina alttarilla! Aaargh! Kerran on jo moiseen allekirjoittanut suostunut, paikkana Kuopion Tuomiokirkko ja kaverin häät. Jos on joskus jännittäny soittaminen niin se on just se hetki siinä alttarilla kun jännittää enemmän kuin soittajien TES antaa myöten pikkuiset kirjaimet mukaan lukien. Noh, asioilla aina taipumus järjestyä, jotenkinhan ne aina menee loppua kohti bileet kuin bileet. Joskus ois kyllä mukava ihan vaan silleen olla yleisön joukossa ja ei tarviis ressailla soittojen ajankohdista ja esiintymisen pienistä detaileista. Toisaalta, ainahan sitä jalka vipattaa lavalle päin että pitäis päästä soittamaan, joten ollaas nyt tässä ruodussa mihin ollaan jämähdetty.

Näin kesän loppumetreillä otetaas tuosta vanhalla nokian puhelimella otettu kotivideon pätkä, veljeni kaimani abdullah näyttää miten Suzuki PV:llä voi ajaa. Don't try this at home! 

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin (ainakin omasta näkökulmasta tutkailtuna), alkukevään "Wanton Blood"-bändin EP on nytkähtänyt viimeinkin eteenpäin silleen isomman askeleen. Ensimmäinen biisi neljästä rupeaa olemaan viimeistä silausta (tee-se-itse-kotona-masterointia...) vailla, tässä siitä pikku palanen. Sessiohan venähti erittäin tyylikkäästi pitkäksi itse nauhoitusvaiheessa, kitaristilla oli hieman visioinnissa aukkoja ja tais nauhoitus-kakkaa olla vähän housussa kun ei ihan ykkösellä menny raidat sisään... Mut semmosta se on vaikka mitenkä reenais ja kotosalla vaikka mankalle niitä soittelis klikin kanssa, tosipaikan tullessa tilanne kun ei ole mitenkään niin etukäteen valmisteltavissa!

Vielä kolme biisiä jäljellä, mut eka biisi kun on takana niin seuraavat liikahtaa loppua kohti paljon paljon helpommin ja nopeammin. Jonkunmoisen suunnan saanena on paljon helpompi suunnistaa maalia kohti hieman vaikeammassakin maastossa/olosuhteissa. Ei oo poojat paljoa kyselleet EP:n perään lähiaikoina, taisivat vähän kypsähtää siihen tekovaiheessa, mutta kohtapuoliin tarjoillaan tuore kakkunen CD:n muodossa niin sitpä maistellaan ja ihmetellään. Kyseisen bändin rumpalihan saattaa jossain vaiheessa olla jossain muotoa jossain bändissä nakuttelemassa kannuja, ei tiedä vielä missä ja milloin, mutta siitäpä sit ilmotusta tulee jos keikalle asti päästään. Humppa'n'roll!

Niin sitä aikaa kuluu tapahtumista kun laittaa ajan kulumaan ja antaa asiain olla. Mutta eipäs unhoiteta Cape Fearin kinkereitä, ne oli sen verta tyylikkäät "juhlat" että muistellaas vähän mitä siellä oli tarjolla ja mitä verkkokalvoille jäi.

Koko viikonlopun kelithän olivat juuri niitä inkkarihelteitä, musta paita takasi varmasti suhteellisen korkean ruumin lämpötilan jota äkkisiltään pitäis riittää tammikuun puoleen väliin asti, sen verta napakasti tähtijärjestelmämme keskushehkulamppu antoi säteidensä lepattaa. Rakkauden Ammattilaisten sabluuna alkuillalta ei sen erikoisempi ollut, mentiin paikan päälle ja ryhdyttiin pikaisten paikkojen ihmettelyjen jälkeen kasaamaan kamppeita kasaan rekan lavalle. Tiedossa oli reilu tunnin setti, se kun tuntui melkein naurettavalta edellisen viikonlopun Monrepos-ravintolan 4x45min kattaukseen verrattuna! Ok, soundcheck alta pois ja sit naatiskelemmaan yleisestä tunnelmasta ja ravintolan pitsoista. Päästiinpä vielä saunaankin, alueen paras mökki elikkäs saunamökki oli varattu bändille ja myöskin "tekniselle" väelle elikkäs miksaaja-Ollikaiselle tällä kertaa. Aika passeli paketti kokonaisuudessaan. Siitäpä sitten keikka alta pois tai noh, eipä tuolta lavalta mikään kiire ollu pois, aika letkeetä vetää tommosessa tapahtumassa ja hyvin suuri osa jengistäkin tajus mitä soitetaan... Luultavasti ihan puhdas tinkkutankku-rokkapili ois tommosessa meetingissä se oikea resepti, mutta pitäähän sitä jengille tarjoilla vähän muutakin. Ei se jokapäiväinen mäkkärin hampurilainenkaan kuukauden jälkeen enää maistu niin "maukkaalta", josko se ikunaan edes maistuu maukkaalta jos ei sit ihan death-rajatiloissa olla verensokerien ja nälän kanssa. Anyway, sitpä soiton jälkeen kamat kasaan ja porukka kotio, ketkä siis lähti ja ketkä ei. Lonely sologuitarist jäi paikan päälle tutkimaan tunnelmaa, siinäpä se menikin tuttujen kanssa koko yö saunan kylvyssä rantamökillä ja turistessa "tosi tärkeistä asioista". Joskus silleenkin.

Seuraava päivä toikin sitten mukanaan kaiken sen mistä perjantai-iltana ei ollut mitään tietoa/havaintoa, elikkäs Cape Fearin urheilullisen osuuden! Se olikin jo jotain ihan uutta ja ihmeellistä, tosin on ymmärrettävää miksi moisia lajeja nyt ei ihan perinteisissä piirimestaruus-kisoissa harrasteta urheiluradoilla tai Kuopio-hallissa... Kävely mökiltä eilisen soittopaikalle/päivän urheilukentälle osoitti jo eräiden urheilijoiden dopingin käytön, joka lajissahan niitä on...

Uhreilutapahtuman juonto tapahtui luonnollisesti lavakkeelta ihan niinkuin kaikissa muissakin historiallisesti merkittävissä tapahtumissa, yleisöä korkeammalta korokkeelta. Tosin tässä tapauksessa ehken juontojen ilmapiiri oli ns. vapaamuotoisempaa ja juontajillekin näköjään suotiin nestetankkausvuoroja ihan juonnon ohessa... Hahhaa. Lavan vastapäätä oli luonnollisesti paras paikka elikkäs miksauskoppi, mutta sinne kun ei kaikki pääse ja tilat olivat ahtaat. Moni istui tietenkin nurmikolla nautiskellen kesästä ja sen mukanaan tuomista virvoitusjuomista, meno oli kuin festareilta!

Sittenpä itse kilpailijoiden olosuhteisiin ja kisavarusteisiin... Ei välttämättä juppi-bemarilla ois paljoa ollu asiaa noihin kisoihin, tai jos ois osallistuminen tullut kyseeseen niin ei voi olla varmuutta minkälaisessa kunnossa tapahtuman porteista lähtevä BMW olisi! Seuraava kuvake antaa erittäin hyvän kuvan solidaarisuudesta ja kilparadalla toimivasta "kaveria ei jätetä" -mentaliteetista. On niinsanotusti pollella vähän vaikeuksia lähteä liikenteeseen mutta niin sitä vaan kaverit tönäisevät kilpailijaan uutta vauhtia ja hop, niin sitä vaan mennään riman ali että heilahtaa!

Korkeushypyn kääntöpuolena toimiva automobil-limboilu edellytti osanottajaltaan äärimmäistä venymistä rajojarikkovaan suoritukseen, tässä tapauksessa auttoi raaka "lihas". Elikkäs läskiä takakontin lisäksi konepellille ja takaboxin päälle, johan rupes maavara vähenemään! Pakoputken ja hiekkakentän kosketuksesta tuleva yhteisääni oli uudelle kokijalle suoranainen hämmästys ja koomisen reaktion aiheuttava tekijä, mutta kävi tilanteeseen kuin nasselle uusi nenä. Go go!

Limboilu päättyi onnellisesti, voittaja taisi löytyä ja kaikki autot säilyivät suht' ehjinä.. Seuraava kisalaji olikin kaljakuntopyörä, tästä ei riehuva reportteri kerennyt ottamaan todisteita negatiiville, mutta tuolla alhaalla olevassa videossa siitäkin pieni pätkä. Ei nimittäin tekls pahaa Gym 99-tyyppisille vakaville punttihuoneille moinen vekoitin, oli paljon vapaaehtoisia osallistujia ja touhu oli suorastaan parhaan komedian veroista. Sen jälkeen olikin perinteinen puujalka-kävely, jossa nähtiin nopeita ja hitaita suorituksia, puhtaiden ja epäpuhtaiden suoritusten lomassa. Sen jälkeen vielä köydenveto, njimittäin!

Kuten muissakin päivän lajeissa, myös köyden kanssa riehumisessa nähtiin vähintäänkin persoonallisia tapoja suoriutua sekä yksilönä että joukkueena. Pitempiä palopuheita pitämättä, tässä nähdään kevyesti päivän tyylikkäin suoritus. Asettautuminen jo alkumetreillä moiseen taisteluasentoon piti joukkueen puolia vähintäänkin monen miehen edestä!

Tässäpä vielä huonohkolaatuista videokuvaa päivän tsembaloista, alkaen kylläkin RA:n pikkuisella soundcheck-pätkällä, mutta meno oli tämän mukaista: kesäisen letkeätä, rokahtavan rosoista! Jokaisen pitäisi viettää viikonloppu Cape Fearissa, jäis kovimmat kankeudet sen siliän tien! 

No ohhoh, niin sitä vaan aina joutuu venymään kun kaikenlaisissa kissanristiäisissä pyörii, aivan kuten eilenkin! Tuli bändillä kutsu ihan vain noin niinkuin vieraaksi paikallisen kitarankorjaajan 50-vee kinkereille ja oh ja voih, sielläpä sit jo valmis kattaus paikan päällä kun päästiin etuverannasta vähän pidemmälle. Tosin koko kattaus oli varattu ns. kaikkia varten, paikalla oli juhlakalun soittokavereita 30 vuoden ajalta, joten ei siellä nyt ihan RA:ta varten ollut "pöytä katettu"! Ilmapiiri oli vieraiden/soittajien osalta todellakin enemmän kuin rock-henkinen joten yllätys&surprise että tanssiorkesteri Rakkauden Ammattilaiset "pääsee" aloittamaan bändikavalkadin johtotähtenä olemisen... Räksä ja Antero tosin pohjusti jo bändin henkisesti lavalle ja ihmisten sieluihin sykähdyttävällä vanhan liiton SKDL:n vappupuheen ja onnittelupuheen sekoituksella, toinen lausui ensin osan suomeksi ja toinen tulkkasi saman "venäjäksi", oli muuten "hieman" erilainen puhe... HAHA!

Mutta mutta, mitenkäs suu pannaan kun äkkisiltään katottuna lavalla ei ollut muuta kuin Gibsoneita, Gretcheja ja muita niinsanotusti epä-rautakankikitaraan tarkoitettuja työvälineitä. Sittenpä Mr. Breeze- bändin Tero tokas että tuleppas Urpo katsomaan mitä lavan takana löytyy vaihtoehtoisesti. Sissos! Paikallinen musiikkiliikkeen myyjä-guru esitteli vuoden 1972 erittäin originellia Stratocasteria silleen niinkuin pitääkin esitellä, hymyn kera! (Kitaran onnellinen omistaja siis Tero Hemming) Vieressä sattu "lojumaan" vielä about vuodelta 1968 oleva Gibson, ei oo muuten mikään halpa keppi!

Huh, kyllähän tommosta käsitellessä rupeaa käsi vispaamaan niinkuin marttakerhon keittiöpäällilköllä ennen myyjäisiä. Vanhin strato mikä on kädessä käyny niin tota öh njimittäin taitaa olla oma 1979 vuodelta oleva, tämä oli oikein miellyttävä tuttavuus vanhemman "heimolaisen" kanssa. Varsin mukavan tuntuinen keppi kädessä ja soi aika miellyttävästi korvaa vasten. Mutta, aika ohuet kielet... Noh, rokkimiehille ja bluesin viäntäjille näköjään pitänee olla ohuempaa kamaa.

Siitäpä sit kitaraa käteen jokaiselle joka sitä lavalle tulee soittamaan ja muutkin tutustumaan lavan tarjontaan. Basistilla oli omat kamat paikan päällä joten se ei tuottanu isompaa päänvaivaa... Hah. Räksä pääs kerrankin elämässään soittamaan Les Paulilla "keikan", joten silläkin nyt sit varmaan tuli se kauan kaivattu viiva siihen "kerran elämässä"-seinään jossa varmaan muitakin viivoja löytyy historian varrelta. Sitpä soundia etsimään lavan Voxista, lavalla sattu onneks olemaan edes jonkunmoinen nauhakaikuun viittaava simulaattori niin pääs ees vähän kuivaa soundia pidemmälle. Noh, ohutta soundia sieltä löyty mutta kelpas tällä kertaa genreä muistuttavaksi "ääneksi". Eräs tuttava totesikin "setin" jälkeen että oli kuin ois The Sounds tullu lavalle, vähän "ohutta" olj... Hah! Mutta siitä se vaan juna potkastiin käyntiin, rohkeasti rokkareiden täyttämään suvi-iltaan Mantsuurian beatilla!

Ja jottei nyt ihan mentäis sille puritanismin puolelle niin päästettiin se meidän laulaja häkistä vapaaksi, siitä se vaan suomalaisella nostalgialla saatiin rokkikansakin tanssimaan lavatanssien mukaista askeltamista, hurjan näköistä...!

Siitäpä jatkoimma ihan usean biisin voimalla kattausta eteenpäin, mukana mm. Muista minua, Who'll stop the rain sekä Green river. Ai niin, Antero halusi onnitella juhlakalua, samalla pukien tunteensa sanoiksi, kappale tietenkin Olet rakkain... Hehee. Kieroilla ihmisillä keskivertoa kierommat kanavat tunteiden ilmaukseen...!

Sittenpä humpan jälkeen on yleensä ollut tapana siirtyä menevämpään suuntaan tyylillisesti, ja niinpä sit pääsikin juhlien päällikkökin kepin varteen. Ensimmäisenä vauhdikkaampana bändinä esiintyi Ronnie's boogie Bros, olipahan buugia ja rytmiä ihan isolla kädellä ojennettuna! Tähän päättyikin tämän reportterin raportti juhlista, muut askareet vaativat jättämään juhlat muiden juhlijoiden käsiin. RA jäi sinne muuten täytenä miehistönä edustamaan, eiköhän nuo poojat oo saanu levitettyä sanomaa kansan syviin riveihin niinkuin ennenkin, siis myös lavan ulkopuolellakin. Mutta, rokki on rokkia ja humppa humppaa...!

Keep on rockin' in the Kallavesj'!

Niin, kun tuli tähän suomen kylmään maahan ne jättihelteet niin silloinhan uuno man band lähti retkeilemään jopa klassiseen Sataman Helmen maastoon. Kuvia reissusta tarttui keskiviikon päivältä, jolloin oli tehty (muistin mukaan) Joensuussa tämä reilu ja rapiat 30 asteen ennätys, siis ihan paljon yli mut ei voi väittää varmaksi koska voi puhua läpiä päähänsä. Joka tapauksessa monena päivänä lavalla oloa vois kuvailla hieman ylikuuman savusaunan ja hitsauspillin välimuodoilla, siis aivan jotain käsittämätöntä oli se lämpö ihmisen sisimmässä!

Anyway, aloitimma päivän "järkevästi" Rauhalahden urheilukeskuksen gonimilf- elikkäs minigolf-radalla. "Järkevää" siinä oli se että joku "hurja" pukeutui perinteisesti mustaan t-paitaan ja legendan mukaan musta kerää hyvin lämpöä. Kentän nurmikko oli sen verta kuivan oloinen että joku pyromaani ois saanu yhdellä tulitikulla itelleen aikamoiset kinkerit aikaiseks, ihan kuin ois oikein kuivien perunalastujen päällä tepastellu. Oli niin kuuma että eräs silloin tällöin saunaoluen nauttiva herrasmies ei suinkaan nauttinut olutta ensi siemauksella, vaan kylmäpussin suoman viileyden turvin hankki itselleen väliaikaisen viilentimen otsalleen. Voihan sitä silleenkin oluesta nauttia!

Siitäpä voittoisan 18-kierroksen jälkeen sit Helmeen ja ihmettelemään miten ihmeessä kamoja voi edes roudata semmoisella helteellä. Toisaalta kun ajattelee esim näitä asfalttifirmojen heeboja jotka suhteellisessa afrikan värityksessä ohjaavat liikennettä ja lusikoivat sitä mureata mustaa tien täytteeksi... Kyllä sitä vaan ihminen kummasti sitten jaksaa! Noh, kamat pystyyn ja kotvan päästä lavan täytteeksi juttelemaan ihan jonniijoutavia ja mitä vaan lämpöhalvauksen rajoilla oleva ihmisraato nyt vaan voi päästään viljellä. Ei siis todellakaan mitään järkevää. Jengiä oli melkein kuin viinijuhlien aikaan, they come and go, ei tosin ihan semmoista ampumalla täyteen lyötyä meininkiä, mutta on sitä "miljoonat" kerrat soitettu siihen verrattuna tyhjille seinille että huh! Tunnelma kohrallaan!

Se on hyvä kun on edes kourallinen kavereita niin ei tarvinnut roudata kamoja ihan ensam/issekseen poies, nopeesti ne siirtyy kun ei tarvitse pala kerrallaan siirtää pyramidia paikasta toiseen. Siitäpä sitten ampaisi vanhat viholliset, tuusniemi&kaavi, enemmän kuin sulassa sovussa kaupungin ylämäkeä kohti, tarkemmin keskustaa kohti. Joukossa kun sattui olemaan niitä hienommillakin autolla ajelevia ja niihin päin kumartelevia, kohdalle sattui jotain aivan tilanteeseen ja atmökseen sopivaa: kunnon punainen Lada, ja olipahan vielä sopivasti tarttunu ruostetta helmaankin! Kyllä siinä monen silmä lepäsi, nöyrää poikaa oikean raudan ympärillä!

LADA POWER FOREVER

Niin, kuten monasti olemma todenneet bändin poikain kanssa, vain meidän bändillä voi olla tuurin suhteen semmoiset olosuhteet: hyvin usein lupaillaan hienohkoja sydeemejä ja jotain horisontissa voisi näkyäkin, mutta useammin kuin many times on tullut kakkaa nilkoille ja ihminen on saanut pettyä karvain sydämin.

Tästäpä siis pääsemme siihen itse aiheeseen elikkäs tämänkertaiseen nilkkojen likaisena olemiseen: Viking Line on uudistanut syyskuun alusta ohjelmistoaan ja viihdepolitiikkaansa, joten 1.9 lähtien kaikki sunnuntain ja maanantain bändit/"tanssibändit" tulevat perutuksi, eli keikat häviää avaruuteen. TOSI HIENOA!!! Siitähän voisi luritella vaikka minkälaisia sadatuksia ja tulikiven katkuisia mietelauseita koko systeemiä ja erilaisia tahoja kohtaan, mutta niinkuin monissa kansanviisauksissa on todettu siitä pinnasta/kantista/kestävyydestä todella viisaasti: hakkaa puitsu tarpeeks päätä mäntyyn niin kohta ei enää koske koska mänty on kaatunut tai et oo enää elossa. Tämäkin "harmitus" menee siis ohitse pienellä niskojen nakkelulla. Joskus käynyt ihmisen mielessä että miltähän se sit näyttäis urheilusuorituksena tämä niskojen nakkelu? Hyvin luultavasti komiikkaa parhaimmillaan!!!

Niin, sit tuolla Urkki Audiolla on tapahtunu "front endin" elikkäs etupään uudistuksia. Kyllä se siinä maailmassa on helppo vaihtaa ripustuksia/käyttötavaroita uuteen/ehompaan/isompaan kun sen oravannahkoilla voi tehdä. Ihmisen temppelissä etupihan uusiminen kun on ei ihan niin simppeliä oo, kai..? Anyway, inhimillisten rajojen äärimmäisiä linnakkeita hipovia musiikillis-urheilullisia suorituksia varten on hankittu pari vintage-henkistä etuastetta ja putkella varustettu nauhamikki! Wuhuu!

Mikkietuasteet ja mikki on merkiltään Golden Age Project, ja etuasteet on "luonteeltaan" ja rakennusperiaatteiltaan tehty originellien Neve 1073- etuaste/EQ-moduulien tapaan. Hintaa tietysti about 10x vähemmän kun vanhoilla "rouvilla", mutta joskus pitää tehdä rohkeita päätöksiä ja luottaa ruotsalaiseen laatuun? GAPin etuasteessa ei tosin ole eq-osuutta, mutta tässä haetaankin vain mikille hyvää kaveria (minni?) suoritusten sieppaamiseen. Tässä yksittäisen etuasteen passikuva:

Kuten edellä on joku kirjoittanut, mikki on putkella varustettu nauhamikki. Mitäs se nauha nyt sinne mikkiin kuuluu? Kyseessähän on monia ihmis-ikiä vanhempi tekniikka, ainakin Wikipedian mukaan. Kyseisen tekniikan mikkeihinhän ne suuret maailman johtajatkin aikoinaan mietelauseitaan ja tokaisujaan huiteli, mm. Iso-Aatu ja naapurin setä Stalin. Ei  voi tietää johtuiko mikin laadusta vaiko puhujasta, mut kyllä oli puheilla kova suosio ja vaikutus... Mutta, mikki näyttää neitseellisessä matkalaukussaan hyvin pitkälti tältä:

Noh, niihin pitäis ryhtyä hönkimään ja soittelemaan lähiaikoina, ainakin vakavaakin vakavampi tarkoitus ois. JÄLLEEN kerran kyselemmä tuolta etelän suunnasta että mitä tehtäis, kenen kanssa kimpassa, millä tavalla ja mitä varten. Ei sit voi tietää onko siinäkään mitään järkeä, mut kyllähän se nyt vain näin on että yhteistyö on rautaa ja varsinkin siinä vaiheessa kun se lopullinen tuote pitäis saada mahdollisimman suurelle yleisölle TAJUNTAAN ja jakeluun. Rok!

Huh! Onpa ollu pikkusen vilinää ja huisketta vaikkei joulu vielä ookkaan!

Anyway, ennenkuin postitellaan mitä kaikkea on tapahtunu, niin kuvagalleriaan on tullu Urkin soolohommista viime viikolta Sataman Helmen tunnelmia + sit RA:n Cape Fear-reissusta (30.7.2010, klassikkoreissu) ja Pannuhuoneen hämyisistä valokinkereistä 31.7.2010.

On videoo tulossa Cape Fearin fiiliksistä ym, kunhan kerkiää kesän alta niitä muodostella kokonaisuuksiksi! Later!