Ajatelmia naistenpäivän kunniaksi

”Kämppis” tuumasi jo aiemmin ja varsinnii nyt kyseisenä juhlapäivänä: ”ja ei oo sit mikään pakko onnitella naistenpäivänä..” Juurikin näin, oikeassa maailmassa naistenpäivä on jokaisena vuoden virallisena ja epävirallisena päivänä. Myös miestenpäivä, lastenpäivä, isovanhempienpäivä,  nuortenpäivä, onnistujienpäivä, epäonnistujienpäivä, rikkaidenpäivä, köyhienpäivä jne.. Pitäis muistaa ottaa huomioon ympärillä olijat (no läheiset, se on jo paljon ja miltei riittävä) ihan jokaisena päivänä, ei pidä ottaa läheisiään itsestäänselvyytenä! Juu, oiskohan se päivän epistola tuon asian saralta siinä..

Kovasti on nuo soittohommat ollu mielessä lähiaikoina, tai no lähinnä tässä reilu neljän kuukauden sisään. Juurikin silloin about reilusen neljä kuukautta sitten elämä meni hiukka uusiks, jälleen kerran yllättäen ja hieman puusta ja puun takaa. Eihän siinä, ihan normaaleita asioita että ihmiset löytää toisensa ja asiat saattavat sitten edetä suuntaan kuin suuntaan. Mutta se ei oo normaalia että soittokaveri pistää ”hieman pikaistuksissaan” allekirjoittaneen soittokamat aivan tuusan nuuskaks, *askaksi. Melkein kaiken. Ja varsinnii vanhan straton, silmäterän alkuvuodesta 2002. Sitä on vieläkin vaikea uskoa, ymmärtää ja eritoten hyväksyä. Onhan siihen nyt tulossa uutta kaulaa jne se jotennii soi, mutta kyllä se käsitteellinen ja tunteellinen arvo on mennyttä – ei se oo enää ollenkaan sama juttu/keppi/soitin. Sitä myöten meinas mennä lopullisesti mielenkiinnot ja innot soittaa kitarahommia, ei paljoa napostanu pitkään aikaan. Tai noh, pitkä aika on varsin joustava käsite, joillekin silmänräpäys ja toisille ikuisuusprojekti. Kuitennii jostain syystä se vaan jonniimoisen etäisyyden ottamisen kautta varakitara löytyi jostain kitaralaukusta ja onhan se vaan sittenkin aika hieno laji, tuo kitarismi siis.

Yksi asia johtanut toiseen, silmät hiukka avautunu tietyille vallalla oleville asioille, mieli pudottanut tiukassa olleita kahleita ja korvat löytävät uusia reittejä. Mitäs tää nyt tarkoittaa? No sitä että uudet ideat ryhtyny valumaan kuin pihka kuusen kyljessä.. Hitaasti mutta varmasti, vääjäämättä. Zannalle on jo pienen mukavan tovin kasailtu (itse kukin) omia ideoita talteen puhelimiin, nauhureihin yms, niistä vaan joku aina jää tarrapallon tavoin kiinni työstämisen seinälle ja loppujen lopuksi saattaa jopa päätyä valmiiksi biisiksi. Good. Gut. Ne on hyviä hommia. Mutta, ehkä isompi yllätys ollu että tuolle niinsanotusti ”omemmalle alueelle” tullut matskua, tosin vielä keskeneräistä mutta hämmentävän ”oman” kuuloista”.

Mutta, silti, mites eteenpäin? Zannassa on nyt palaset kohillaan, soittajat on enemmän kuin just kohillaan ja yleinen/sosiaalinen ilmapiiri on lämmin/kehittävä/itseään ruokkiva. Mutta siihen musatyyliin niitä ”iskelmäideoita” on turha tunkea, ei sovi. Plus ne omat ”humpat” on semmosia juttuja että pitää päästä itse kitaraan, plus mielellään vielä lauluun. Noh, ok, eihän siinä sit muuta kuin työntää jutut urkkibändin suuntaan, paketti valmis. Ei välttämättä.. Siinä porukassa ei oo ollu aikoihin kemiat kohillaan, joidenkin tyyppien välillä semmosia sisäisiä kismoja jottei ihan helposti sotakirves hautaudu. Ja muutennii siellä on sitä ristiinsoittamisen touhua, lähinnä siis sillä että väärät tyypit on väärissä instrumenteissa.. Noh, onpa ylläri, jos kaikki ei oo kohillaan niin homma ei sit oikein lähde lentoon. Bändikemioiden perseellään olemisesta on aika kova kenttäkokemus, kyllä sen huomaa ettei tässä jutussa nyt oikein kaikki palikat oo kohillaan tai sit palikat on lahoja..

Välistä meinaa kateus nostaa päätään kun jotkin ”tutut” bändit heittää keikkaa hyvällä tahdilla ja tuntuu olevan mukavaa nousukiitoa. Eiköhän tuo kateus ole suomalaisille ihan normaali tunne, varsinnii kalakukkolandiassa. Saa olla kateellinen tai jopa joskus se on suotavaa, sen pitäisi hyvissä asetelmissa ruokkia omaa halua pyrkiä parempaan tai vähintään sinne parhaimmalle palkintopallille! Eli suodatettakoon juttu krumeluureista ja koristeista puhtaaksi ja let’s cut the story short – kun ei meinaa löytyä otollista maaperää tehdä muiden kanssa niin tehdään sitten itse.. Sotasuunnitelmana vois olla että yhden tutun rumpalin kanssa demotaan 2-3 ideaa ja siihen sit omatoimisesti heittää kaikki muut tarvittavat raidat päälle. Sitten katsotaan onko jälki tarpeeks laadukasta ja jos on niin radioon, lehtiin yms yhteyttä. Uusi nimikin on jo projektille.. Oisko se siinä? Kyllästyttää (aika kympillä) mennä perse edellä puuhun ja soittaa miljoonia keikkoja kansan parissa jotta nimi edes hiukka nousis esiin, josko kokeilis sitä oikeaoppisempaa reittiä. Mitään ei saa jos ei yritä!

Lenkkeily auttaa jäsentämään ajatuksia ja keihäs-Seppo tietää miten naistenpäivänä tuumaillaan 🙂

Endolenkkiwomanday IMG-20160308-WA0000

 

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.