Duo Kantrijyrit kylpylän yössä

Oh yeah, ei käy pysäyttämän sitä mikä on aloitettu. Eli keikkailua, keupapa keu. Eli duo Tero & Turo kävi Vuorelan rauhallisessa "kaupunginosassa" tarjoamassa kantrin sävyjä Pub Kulkurin asiakaskunnalle. Hyvinhän siinä kävi, loppupeleissä. Asiassa ei nyt mitään muuta vikaa ollu kuin ns. yleisökato… Jengi oli sen ikäistä että tais vielä aamulypsy kummitella mielessä niin väänti nilkkaa punkkaa päin.. Nou hätä, tää on tätä. Viimeistä settiä karsimma alle puoleen että sai ravintolapiällikkökin laitettua lafkaa kiinni päin, noin niinkuin vähitellen.

Eipä siinä sen erikoisempaa, message meni perille ja syksyllä sit jotain uudestaan samas’ paikas jos päästään vielä yhteisymmärrykseen kuvioista ja aikatauluista. Ai niin:
Kamat meni paikan päälle about klo 15.30 ja siellähän sitä vasta odotti shokkien shokki – päivätanssit! Joo-o, ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi… Sinnehän pääs lippukassavahdin ohi toinen soittajan retku kurkistamaan että missä mennään ja mikä maa. Sielläpä sit oli duo Graniitti veivaamassa ikivihreitä humppa&valssi&tangoja ja muita tanssikansalle rakkaita tahteja. Rumpali oli tuttu jostain Kuopiolaisesta rokkiporukasta, iso käsi&tervehdys ja niin sitä oltiin tuttuja humppapuolellakin… Heheee. Semmosta se elo ja soittaminen on, seinän takana kantria ja toisella puolella Sillanpäätä…

Niin, mitäs tässä muuta.. Ai niin: RA:n viimeisimpien demojen eteneminen levy-yhtiön "portinvartijalle" ei ollu ihan onnistunu lähiviikkoina, yhteysmiehemme (kova sellainen) lähtee ensi viikolla asiaa paikan päälle selvittämään. Eli toisinsanoen paikan päällä soi RA:n biisit cd:ltä ja sillä selvä, kuuntele tai pistä sinitarraa korviin. Jos ei uppoo niin sit otetaan toiset keinot käyttöön. Taitaa tässä tapauksessa tarkottaa vielä kovempaa sinnikkyyttä… Huh, kyllä ne ihmistä venyttävät ja kiusaavat. We’ll see, we’ll see.

Niin ja sittenpä vielä RA-keikkailusta: Mikkelin kesäkuun kiskaisu on vielä vähän kesken vaikka lyöty on jo lukkoon. Lähinnä kyse settien määrästä ja siitä mitä siellä soitetaan. Pitää hieman tarkistella kumminkin puolin että mitä tarjotaan ja mitä luvataan, ilkeä on kummankin tilanteessa olla jos kysyntä & tarjonta ei kohtaa ja pitäis vetää koko ilta soittaen. Noh, hienosäätöä, hienosäätöä. Mutta sitäpä parempia mahdollisia uutisia sitten syksylle: laivakeikkaa Viking Linelle tiedossa! Elikkäs RA vs. risteilykansa -fight on enemmän kuin mahdollista ja totta. Mutta tässäkin tapauksessa noudatamme äärimmäistä varovaisuuden ja hienovaraisuuden menetelmää, mitään ei hakata kiveen ennenkuin kivi on hakattu. Mutta, looks good, eräs nuoruuden (mikspä ei nykyinenkin) haaveista mahdollisesti toteutumassa. Rock!

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *