Kuten luokkakaveri sanoi jo yläasteella, "urheilu on vaarallista", se pätee edelleen tänä päivänä. Varsinkin jos lähtee pulkkamäkeen noin 15 vuoden paussin jälkeen ja pulkassa ei oo rattia.. Sit kun vielä ajautuu tasaiselta rinteeltä töyssymäkeen ja hyppyriltä alastullessa pulkan takanoja on suoraan selkäfileessä kiinni, niin hätäisimmät liikkeet reilun viikon ajaks on helpostikin unohdettu… Noh, elämä opettaa, 15 vuotta sitten pari sisään-ulos -henkäsyä ja takasin mäkee mutta niinkö ikä pistää stoppia menolle?

Keskiviikkona Rakkauden Amatialaiset lähtee TAAS nauhottamaan esittelybiisejä etelän herrojen vakuuttamista varten, se on loputon suo (no jos ei ihan loputon pliis…) mutta eipä tuota mitään varmaan saa jos mitään ei yritä. Vanhoja varmaan vedetään taasen uusiks, ja uusiks myös sovituksellisesti, katotaan mitä sieltä pamahtaa sit loppupeleissä uunista ulos. Samalla varmaan yritetään viimeisiä akusiikkalevyjä rahdata/liimata kattoon seiniin nurkkiin vaikka minnekä, sit mittaushommiin ja toteamaan minnekä ollaan tultu. Vielä tehokkaampi softa löyty mittausten tekemiseen, joten ihan jonkunlaista konkreettista kuvaakin ja vaikka vallan mitä spektrografia pitäis olla. Sehän on kuin kattelis omaa röntgenkuvaa, siitä ei saa ikinä tarpeekseen… Buahaha.

Ai niin, duollekin ois tulossa uus juliste, saattaapi olla aika pitkälle just tämän näkönen kun on paahdettu leipomosta ulos:

Kuukauden päästä on tarkoitus tehdä soolohommille ja duollekin uudet pohjat ja sitä myötä promo-matskuakin, joten sit lyödään vähän enemmän löylyä kokonaisvaltaisesti hommiin. Stay out of dangerous pulkkamäki!

Ouuuuuuuuu jeah! Lissee ponttooneja kämppään ja johan rupeaa äänimaisemat aukenemaan!

Vielä puuttuu pari ponttoonia mut kunhan se saap niin sit tehdään virallinen mittaus, se on joko dramaattinen tai masentava… Hah. Anyway, kyllä eron kuulee jo, ero on jopa shokeeraava. Koekuuntelussa:

• Mr. Big – To be with you: Ihan kuin ois ollu studiossa samassa tilassa akustisten kitaroiden kanssa. Pakko oli kuunnella biisi loppuun.
• AC/DC – Highway to hell: Erotti jo kaiut tarkemmin ja rumpusoundit paranee vaan kun erottelevaisuus on bättre, kitaroissa yllättävän paljon kaikua (verrattuna laput silmillä-tilanteeseen…)
• Napalm Death – Twist the knife (slowly): Aaah, herkkuva. Kyllä siellä bassokin soi ja äänetkin pystyy erottamaan, jopa jotakin!
• Rage Against The Machine – Bulls on parade: Sama juttu kuin Nappiksen kohdalla, alakerta heräs eloon ihan eri lailla! Äkkisiltään aateltuna siinä on kaks bassoa, kolina-basso (joka ei soi joka osassa) panoroitu vasemmalle ja koko ajan soiva "perusbasso" nätisti keskellä taustalla. Potkii!
• Pantera – Cowboys from hell & Cemetary gates: Voihan pentele, kyllä siellä on yllättävän paljon tavaraa raidoilla, tosin maukkaasti pieniä juttuja siellä täällä. On ne vaan tehty hyvin!
• Ray Charles – Georgia on my mind: Ehken johtuen nauhoitusvuodesta… Tää on vedetty nauhalle, ja nauhan suhinan kyllä kuulee! Verrattuna esim. Sinatran juttuihin tässä on kyllä aika paljon ohuempi bassomaailma/alakerta. Mut on noi orkesterisydeemit viuluineen ym aika messeviä, varsinkin kun kuulee paremmin mitä siellä tapahtuu. Suhinassa on eloa!

Alakerran (bassotaajuuksien, suomeksi…) mutaisuus on hävinny kyllä erikoisen tyylikkäästi, ehken paras investointi soundin eteen mitä on tullu tehtyä. Ainakin hinta/laatu-poliittisesti ajatellen. Aika mukavaa kun rupeaa "oikeasti" kuulemaan bassarin ja bassonkin, noin yleensä ottaen. Kyllä potkii! Noh, kunhan saap vielä viimeiset palikat paikalleen ja muutenkin vielä säädettyä hienosti = hienosäädettyä niin sit mittailemaan ja tutkimaan. Ja vielä säätämään ja vääntämään… Buahaha.

Kuvagalleriassa fotoja kuinka lähestytään akustiikan parantamista ahteri edellä puuhun! Mutta ou boy, oli jo aikamoinen ero kuuntelussa! Vielä pientä säätöä kämpän sisustamisessa ja kalusteiden alas repimisessä + parin "tyynyn" rakennusta edessä, mutta täältä tullaan avoimet korvat!

UGH! Pamahteli taasen keikkakalenteriin keikantynkää, soololle tonne toukokuun loppupuolella ja Amatialaisille vielä enemmän toukokuun loppupuolelle. Vääntö käynnissä vielä yhden keikan suhteen ens kuulle, tosin yksityistilaisuuden vuoksi Amatialaisille. Let’s see.

Ai niin, tuosta shokeeraavasta miksaustilan äänikäyrästä ei meinaa ihminen palautua normaaleille urilleen… Siksipä tuumasta toimeen ja tänään lähdetään vääntään K-Raudasta materiaalia kasaan, sangen erikoisista (arkipäiväisistä) materiaaleista pitäis saada huoneen "soundia" oikeaan suuntaan. Mutta nyt ollaan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä ja tahkoa ei olla kierretty, joten tiedä sit miten isolla kaliiberilla ammutaan ohi kohteesta. Tietysti toi netin selaaminen on vähän antanut eväitä mitä tehdä ja miksi, mutta on se ennenkin todistettu että teoria ja käytäntö on "suht" etäällä toisistaan… Mutta pakko järkeillä asioita, mitä järkeä on panostaa laitteisiin jne jos ympäröivä tila kuulostaa kakalta? No ei se nyt kakalta kuulostaa nykyäänkään, mutta jossain vaiheessa hienosäätö on kirjaimellisesti hienosäätöä, ei auta enää kananmunakenno katossa… Buahaha.

Ai niin, kävimmä duolla viime lauantaina parilla keikalla. Fotot kertoo muisteloista enemmän kuin tuhatkunta sanaa, Pannuhuone on aina Pannuhuone ja Ankkurinappi sitäkin enemmän Ankkurinappi… Vesissä on eroja, mutta niin on myös ravintoloissa… Mut eihän tuota, uus omistaja oli tehny ihmeitä Ankkurj’napin ilmapiirille ja jonkun verran sisustuksellekin, jos ihan pakko ois ja ei muita mahdollisuuksia annettais, kai sitä sielläkin vois kavereiden kanssa istua lauantai-iltaa kera hyvien kaskujen. Elämysmatkailua!

Nii-in, ehkei nyt kumminkaan ihan täysin säkki päässä oo tähän asti menty, mutta ravihevosen sivuläpät voi olla jo lähellä todellisuutta.. Kyse siis lähinnä tuosta musiikista ja eritoten sen miksaamisesta… Ei voi onnistua jos ei myönnä että puutteitakin löytyy, sanoo jo 13 sekuntia vanha Tuusniemeläinen sananlasku. Tästä siis kyse:

Ei oo ihme jos bassarin ja basson kanssa on pitänyt säätää ja pohtia… Jos asia ei meinaa aueta, niin kysehän on kuuntelutilan "soundista". Eli siitä miten paljon huoneen ominaisuudet, koko ja kirjahyllyt/kashmir-matot vaikuttaa pöntöistä tulevan äänen laatuun. Jos oikein optimaalisessa maailmassa elettäis niin tuon viivan pitäis olla suhteellisen suora, sillon kuuluis Whitney Juustonin "I will oolweis lav juu"-hitin loppukiekaisussakin ihan ne mehukkaimmat äänenvärit silleen aikuisten oikeasti kunnolla. Tai tosta graafisesta esityksestä vois aatella että kun on noita kuiluja tossa poukkoilevassa esityksessä, jokaisen isomman kuilun/hertzin kohdalla on korvassa arpakuution kokoinen sinitarramöykky: Sitä ei vaan kuule vaikka mitenkä äkistäis!

Ensi viikon viikko-ohjelmassa on "Tee se itse"-pajan parannustoimet asian suhteen, lähdemme omin voimin verstaalle miettimään miten betonia sais vuoltua ja puuta louhittua ääniystävällisempään muottiin. Let’s see miten menee…