Uusi kepakko

Niin, voiko kitaroita olla liikaa? Ei, ja kyllä. Mutta yhdellä ainoalla sähkökitaralla on nyt menty liian kauan, vanha ja paljon nähnyt sotaratsu saakoon kaverikseen toisen straton. Aikoinaan oli Baja Telecaster jokusen vuoden yleiskitarana, mutta tarpeeks kun niitä toisia vaihtoehtoja on kokeillut niin ydinasia vain selkenee ja korostuu.. Strato on se one and only, turha tuota on jazzmastereita tms vaihtoehtoja havitella. Kyseessä on varmasti myös varsin pinttynyttä ajatusmaailmaa yhden asian oikeellisuudesta, mutta makuasioitahan nämä on ja siksi varsin subjektiivisia aiheita väittelyyn 🙂
Uusi perheenjäsen on vuosimallia 2019, lähtömaa Mexiko ja tarkemmalta nimeltään Fender Player Stratocaster.

Kyseessä on varmastikin autenttisin ”kaupan vire”-keppi mikä on vastaan tullut: 9-kielet (mitä Fenderin sivuillakin kerrotaan) ja muutenkin kaikki säädöt tekemättä.. Ei pysyny millään vireessä, talla suht korkealla ja muutenkin tuntui aika epävalmiilta. Mutta! Kaula profiililtaan aika jees, body tuntuu oikealta Fenderiltä, vibrakammen ja tallakoneiston tatsi ok, mikkivalitsin (tosin pitäisi vaihtaa 3-asentoiseksi) ja volume yms numikat varsin jämäkän oloisia. Eli varsin legit Fender jossain vaiheessa säätömatkaa, ja näillä perusteilla jatkoon ja uuteen kotiin.

Mikit on vielä kokeilematta, mutta tuotekuvaus lupaa potentiaalia: ”Uudet Player-sarjan Alnico V -mikrofonit ovat todella erottelevat ja tarjoavat juuri sitä oikeaa kellomaista soundia mistä Fender on tunnettu!”

11-sarjan kielet on nyt paikoillaan, ja sitä ajatellen pitikin lisätä kolmen vibrajousen kaveriksi pari lisää. Plus piti ruuvata jousikoneiston ruuveja jonkun verran bodyn sisään, sieltäpä se hiljalleen balanssi löytyy. Vire rupee jo pitämään, mutta onhan tuon plain G-kielen kanssa hieman opettelemista.. Menköön nyt kun on enempi yleiskitara tarkoitus tehdä, rautakankihommiin sit erikseen noi 12-kielisetit (ja vanha sotaratsu). Viimeinen ensisäätöproggis olikin tallapalojen säätö, tässäkin asiassa mahdollisuus tehdä kompromisseja ja kukin tavallaan. Kai. Mutta mutta, kepakko rupee olemaan soittokuntoinen!

Nykyisillä teknisillä ja teknologisilla ratkaisuilla tuo kitarasoundin äänittäminenkin on suht helppoa, joten riipaistaanpas heti aiempia ääninäytteitä tangeeraava sample eetteriin!

Välittömät ensireaktiot ja analyysi: 11-kielisetti kuuluu heti (ainakin omaan korvaan) eräänlaisena soundin ohuutena, ja jotkin hieman kovemmin soitetut äänet kuuluu kielen soinnissa. Paksumpi kielisetti kestää näemmä paremmin kovempaa käsittelyä! Soundin ”ohuus” voi kyllä olla kaikkien osapuolten summa: kielet, kaula+body ja mikit. Mikit on aika jees, ja varmaankin kaikkien näiden yhteisvaikutuksena äänen luonne on hieman nenäkäs. Muttei mitenkään huonolla tavalla, enemmänkin kyse erilaisesta luonteesta.

Ääninäyte 2: Digisignaaliketjua muokattu nauhakaiun asetuksilla rokkapilin suuntaan, plus hiukkasen jousikaikua messissä. Styrkkarina Kämäräisen Jaken Fenkku. Onneks ei tarvii ite tuota rokkapiliä soitella, ei oo mikään helppo laji 😀

Tonex ja lisää säätöä efektien kanssa

Kun vaihtaa kitaraan kielet noin öööh reilun vuoden jälkeen niin.. Ero on huomattava, ja kitarahan kuulostaa kuin uudelta! Tai erilaiselta! Mutta hyvällä tavalla, pitäisköhän niitä kieliä vaihtaa useamminkin?

Ja siitäpä sit kun lähtee kuulostelemaan miltä ”uusi” soundi kuulostaa raidalla niin ohhoh.. Onpahan raikas soundi, jopa liian raikas! Sattumalta sattui löytymään kovalevyn syövereistä vuodelta 2019 Reaper-sessio, ja siinäpä olikin mottiivina äänitellä ihan just in case omaa Echo Orbittia analysointia varten. Jäi silloin jostain syystä vähemmälle tarkempi tutkiminen, mutta tuli just nyt oikein hyvään saumaan benchmarkkaus. Se vempele kuulostaa kyllä todella todella hyvältä ihan itsessään suoraan raidalle, ilman sen erikoisempia erikoispiuhoja tai lisäefektejä. Noh, mutta ainahan more is more, ja siksikin lisää hönkyä pönttöön ja tekemään samaa perästä digimaailmassa.

Line6 Helix Native on osoittanut todellisen voimansa lähiaikoina, on vaan vaatinut hurjan paljon tarkkaa säätöä halutun lopputuloksen saamiseksi. Joka on tietysti ihan normaalia ja ”oikein”, ehkä vain merkki hyvästä softasta kun taipuu niin moneen käyttötarkoitukseen. Se että ”miltei” kaiken saa yhdestä softasta on aika hurjaa, mutta totta se on. Line6 Helix Stomp on ollutkin jo useamman vuoden reeneissä (ja Rautalankapoikien keikoilla) kaiku- ja efektimaailman kulmakivi, ja taitaa vaan vielä enemmän nostaa päätään varavehkeenä ”oikean” kaikulaitteen hajotessa. Oikeana kaikulaitteena siis keikoilla ollut jo lähemmäs 20 vuotta Alesiksen Q2, EFTP-kaikuohjelmilla. Tai eihän siinä ole oikeastaan kuin se yksi Echo Orbit-ohjelma käytössä, mutta sepä onkin sitten ollut niin hyvä että oikea Echo Orbit on ollut 95% keikoista (ja miltei studioistakin) hyllyllä. Mutta kehitys kehittyy, ja kaiken minkä teet Helix Nativessa on tehtävissä myös Helix Stompissa. Ja Helix Stompissa on myös aika hyvät yleiset kitaraefektit, ja sieltä onkin ollut käytössä chorus, leslie ja tremolo. Eli kaiun ja kompuran lisäksi ”kaikki mitä tarvitsee”.

Ja tadaa, tältäpä kuulostaa tänä päivänä kitara suoraan äänikorttiin:

EDIT 6.11.2022

Ja jotta asioita ei vain jättäisi lojumaan ja olemaan, niin pitäähän sitä vielä säätää ja pähkäillä lisää asetuksia ja virtuaalinappuloita.. Kaikua säädetty hieman kirkkaaksi, samalla pienillä ruuvauksilla kaiun ”pomppivuutta” saatu autenttisen säksättävään suuntaan. JEES!

Tonex ja Vox AC-30

Kuvassa on juurikin menossa soittokollega Kämäräisen Jaken styrkkarin ”capturointi”, mutta samassa sessiossa myös taustalla oleva omakin Vox pääsi viimeinkin digiformaattiin. Jaken Fenkusta varmaan tulossa joitain ääninäytteitä myöhemmin, mutta Voxista viimeinkin tämän päivän ruuvauksista digisoundia irti ja khyyyllähän se vaan aika hyvin toimii.

Kitarasta piuha suoraan Audientin DI-inputtiin, kaikki muu on softaa:

Tonex: versio 1.0.2 ja lisää testausta

Jaahas, kehitys kehittyy ja niin sitä vain testaamalla saattaa saada parempia tuloksia? Äkkisiltään ajateltuna joo, ja kyllähän tulokset puoltavat tämän toteamuksen/hypoteesin oikeellisuutta. Toisaalta nämä kaikkihan ovat vain näkemyksiä, mielipiteitä ja tapoja käyttää vehkeitä. Ja laitteita. Mutta mutta, seuraava sessio ”capturoinnin” parissa eri vahvistimella, eri mikillä ja eri etuasteilla.

  • Fender Hot Rod Deluxe III
  • Neumann TLM-103, Shure SM57
  • Audient ASP800
  • Audient iD14

Fender Hot Rod Deluxe onkin sinänsä tuttu vahvistin tuolta 90-luvun loppupuolelta: ensimmäinen ”virallinen” oma (kitara)vahvari, jolla ensimmäiset RA-keikatkin tuli tehtyä. Se meni sitten 2002 alkupuolella intin loppupuolella inttikaverille. Anyway tuttu vahvari, ja vaikka onkin III-versio niin varsin tuttu Fenderin soundi tuossa on. Voimakas, potkiva ja ”hyvä”, mutta semmoinen Fenderimäinen kireys ja aika ”raikas” yläkerta.

Itse vahvarin ”sieppaamiseen” ei nyt sen ihmeellisimiä uusia ”niksejä” ollut, mutta näistä oli apua: kokeileminen, nauhottaminen&kuuntelu&vertailu, tarkkaavaisuus ja ”gain staging”. Säröhommissa on varmasti omat niksinsä saada optimaalinen soundi, voima ja raakuus tallennettua. Mutta on tuossa puhtaan soundin tallennuksessakin haasteensa: äänellisesti rikasta, voimakasta, puhdasta (särötöntä) ja pyöreää meininkiä. Hmmm..

Studioreissuilla on tullu nähtyä ja koettua mikin sijoittelun olennaisuus, ja niinpähän tuota tuli taas jälleen kerran nähtyä ja eritoten kuultua: kokeile, kuuntele ja testaile. Neumannin TLM-103 on kyllä herkkä mikki, ja herkästi myös reagoi mikin sijoitteluun. Suoraan elementtiin laitettuna ottaa Fenderin ”raikkauden” toooodella hyvin, mutta hieman tiltattuna.. Se on siinä. Niin, näemmä interwebin mielipiteet jakaa TLM-103:n todella loistavaan ja todella ei-loistavaan leiriin. Yläkerran hypestä jotkin narisevat, mutta eihän se mikään tumma vintagemikki olekaan. Shuren 57 nyt kuulosti (ja yleensäkin kuulostaa) suoraan elementtiä päin, ja se ei sen enempää tarvinnut hahmottelua sijoittelun suhteen.

Ehkä tässä vaiheessa aikoinaan arsenaaliin ilmestynyt Audient ASP800 näytteli sitä klassista ”pistettä iin päälle”, ja lähinnä erityisesti kaksi ensimmäistä vintage-kanavaa. Mahdollisuus ruuvata varsin puhdasta Audient-soundia kohti erilaisia vanhan ajan etuasteita on.. Veeery nice. Ehkä tässä tapauksessa ne viimeiset 5-10% soundista, mutta nepä ne yleensä onkin vaikeimmin tavoiteltavat hifistelyt ja ”laatumetrit”.

Ja sitten rumpujen pärinää ja urheilujuhlan tuntua..!
– näyte A: kitarapiuha suoraan Fenderiin ja signaaliketjun läpi Reaperiin
– näyte B: kitarapiuha suoraan äänikortin DI-sisääntuloon ja kaapatun virtuaali-Fenderin läpi
Näytteet sekoitetussa järjestyksessä jännityksen ylläpitämiseksi!