Pientä päivitystä

Syksy tullee, koulut alkaa ja luonto valmistautuu horrostamiseen – uudet tuulet puhaltaa. Jotta nyt jatkuvan koulunkäynnin/graduilun lisäksi ei tulisi tylsää niin allekirjoittanut liittyi vielä yhteen porukkaan basistiksi, pumppu kulkee nimellä "Dirty Old Men". Ohjelmistossa varsin napakkaa materiaalia, paketti koostuu pääsin Black Sabbathin, Whitesnaken, Rainbown ja Van Halenin matskuista – kyllä pölähtää! Tällä porukalla päästäänkin jo ylihuomenna elikkäs 13.9.2013 ensimmäiselle keikalle, kohteena Petosen idyllisen kaupunginosan tyylikkäin ravintola elikkäs Leopardi. Siellä rokataan!

Urkkiorkesterissakin (jälleen kerran..) uusia tuulia havaittavissa, "perinteisesti" rumpupallin kohdalla tuulee vähän turhan kovaa eli otetaas taas uus heebo kokeiluun.. Johanssonin Petteri päätti että rokkikuviot on kiinnostavampia, antaahan nuoren taiteilijan mennä menojaan. Kova soittaja mutta tärkeysjärjestyksen kanssa vielä hieman viilailemista, toisaalta ihan tuttu juttu.. Oppia ikä kaikki. Uus rumpali on jo reenauksen alaisuudessa ja eiköhän sitä aika äkkiä päästä taas veneellä plaaniin, ei jäädä tuleen makaamaan!

Ode in Black on jonniimoisella tauolla vuodenvaihteeseen asti, toinen kitaristi on Thaimaassa harrastamassa paheiden lisäksi opiskelua – jatketaan sitä kuviota sit ens vuoden alusta lähtien.

Likainen tusina on tehnyt promoamisensa suhteen (savon seudulla) about sen mitä on tehtävissä, nyt rupee vähitellen lupausten lunastukset pukkaamaan päälle. Eli, tässä kuussa alkaa keikkamyynti ja kaikki muu touhu sen ympärillä, eiköhän sitä suht piakkoin olla jo ensimmäisellä keikalla. Kunnollista!!!

Ai niin ja joo, vieraskirja on poissa käytöstä ihan vaan sen takia että luotetaas tohon suoraan/interaktiiviseen palautteeseen enempi – sanotaan kohteliaisuudet/kehut/ruusut ihan face to face ja sitten ne risut/**ttuilut myös face to face, ilman nimimerkkien takaa huuteluita. Reilu peli, toimii kumpaankin suuntaan.

Allekirjoittaneen puhelin lähtee huoltoon pariks viikkoa, toivottavasti sais uuden ton epätoimivan Lumia 920:n tilalle. Jos on jotain asiaa keikoista tms niin sähköpostista tavoittaa aika nopealla vastausajalla, naamakirjasta sit vielä interaktiivisemmin.

ROK!

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.