Todella syvältä oleva keikkailmoitus + Urkki Audiolle positiivisempia uutisia

Niin, kuten monasti olemma todenneet bändin poikain kanssa, vain meidän bändillä voi olla tuurin suhteen semmoiset olosuhteet: hyvin usein lupaillaan hienohkoja sydeemejä ja jotain horisontissa voisi näkyäkin, mutta useammin kuin many times on tullut kakkaa nilkoille ja ihminen on saanut pettyä karvain sydämin.

Tästäpä siis pääsemme siihen itse aiheeseen elikkäs tämänkertaiseen nilkkojen likaisena olemiseen: Viking Line on uudistanut syyskuun alusta ohjelmistoaan ja viihdepolitiikkaansa, joten 1.9 lähtien kaikki sunnuntain ja maanantain bändit/"tanssibändit" tulevat perutuksi, eli keikat häviää avaruuteen. TOSI HIENOA!!! Siitähän voisi luritella vaikka minkälaisia sadatuksia ja tulikiven katkuisia mietelauseita koko systeemiä ja erilaisia tahoja kohtaan, mutta niinkuin monissa kansanviisauksissa on todettu siitä pinnasta/kantista/kestävyydestä todella viisaasti: hakkaa puitsu tarpeeks päätä mäntyyn niin kohta ei enää koske koska mänty on kaatunut tai et oo enää elossa. Tämäkin "harmitus" menee siis ohitse pienellä niskojen nakkelulla. Joskus käynyt ihmisen mielessä että miltähän se sit näyttäis urheilusuorituksena tämä niskojen nakkelu? Hyvin luultavasti komiikkaa parhaimmillaan!!!

Niin, sit tuolla Urkki Audiolla on tapahtunu "front endin" elikkäs etupään uudistuksia. Kyllä se siinä maailmassa on helppo vaihtaa ripustuksia/käyttötavaroita uuteen/ehompaan/isompaan kun sen oravannahkoilla voi tehdä. Ihmisen temppelissä etupihan uusiminen kun on ei ihan niin simppeliä oo, kai..? Anyway, inhimillisten rajojen äärimmäisiä linnakkeita hipovia musiikillis-urheilullisia suorituksia varten on hankittu pari vintage-henkistä etuastetta ja putkella varustettu nauhamikki! Wuhuu!

Mikkietuasteet ja mikki on merkiltään Golden Age Project, ja etuasteet on "luonteeltaan" ja rakennusperiaatteiltaan tehty originellien Neve 1073– etuaste/EQ-moduulien tapaan. Hintaa tietysti about 10x vähemmän kun vanhoilla "rouvilla", mutta joskus pitää tehdä rohkeita päätöksiä ja luottaa ruotsalaiseen laatuun? GAPin etuasteessa ei tosin ole eq-osuutta, mutta tässä haetaankin vain mikille hyvää kaveria (minni?) suoritusten sieppaamiseen. Tässä yksittäisen etuasteen passikuva:

Kuten edellä on joku kirjoittanut, mikki on putkella varustettu nauhamikki. Mitäs se nauha nyt sinne mikkiin kuuluu? Kyseessähän on monia ihmis-ikiä vanhempi tekniikka, ainakin Wikipedian mukaan. Kyseisen tekniikan mikkeihinhän ne suuret maailman johtajatkin aikoinaan mietelauseitaan ja tokaisujaan huiteli, mm. Iso-Aatu ja naapurin setä Stalin. Ei  voi tietää johtuiko mikin laadusta vaiko puhujasta, mut kyllä oli puheilla kova suosio ja vaikutus… Mutta, mikki näyttää neitseellisessä matkalaukussaan hyvin pitkälti tältä:

Noh, niihin pitäis ryhtyä hönkimään ja soittelemaan lähiaikoina, ainakin vakavaakin vakavampi tarkoitus ois. JÄLLEEN kerran kyselemmä tuolta etelän suunnasta että mitä tehtäis, kenen kanssa kimpassa, millä tavalla ja mitä varten. Ei sit voi tietää onko siinäkään mitään järkeä, mut kyllähän se nyt vain näin on että yhteistyö on rautaa ja varsinkin siinä vaiheessa kun se lopullinen tuote pitäis saada mahdollisimman suurelle yleisölle TAJUNTAAN ja jakeluun. Rok!

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.