Author Archive: sok_admin

No ohhoh, niin sitä vaan aina joutuu venymään kun kaikenlaisissa kissanristiäisissä pyörii, aivan kuten eilenkin! Tuli bändillä kutsu ihan vain noin niinkuin vieraaksi paikallisen kitarankorjaajan 50-vee kinkereille ja oh ja voih, sielläpä sit jo valmis kattaus paikan päällä kun päästiin etuverannasta vähän pidemmälle. Tosin koko kattaus oli varattu ns. kaikkia varten, paikalla oli juhlakalun soittokavereita 30 vuoden ajalta, joten ei siellä nyt ihan RA:ta varten ollut "pöytä katettu"! Ilmapiiri oli vieraiden/soittajien osalta todellakin enemmän kuin rock-henkinen joten yllätys&surprise että tanssiorkesteri Rakkauden Ammattilaiset "pääsee" aloittamaan bändikavalkadin johtotähtenä olemisen… Räksä ja Antero tosin pohjusti jo bändin henkisesti lavalle ja ihmisten sieluihin sykähdyttävällä vanhan liiton SKDL:n vappupuheen ja onnittelupuheen sekoituksella, toinen lausui ensin osan suomeksi ja toinen tulkkasi saman "venäjäksi", oli muuten "hieman" erilainen puhe… HAHA!

Mutta mutta, mitenkäs suu pannaan kun äkkisiltään katottuna lavalla ei ollut muuta kuin Gibsoneita, Gretcheja ja muita niinsanotusti epä-rautakankikitaraan tarkoitettuja työvälineitä. Sittenpä Mr. Breeze– bändin Tero tokas että tuleppas Urpo katsomaan mitä lavan takana löytyy vaihtoehtoisesti. Sissos! Paikallinen musiikkiliikkeen myyjä-guru esitteli vuoden 1972 erittäin originellia Stratocasteria silleen niinkuin pitääkin esitellä, hymyn kera! (Kitaran onnellinen omistaja siis Tero Hemming) Vieressä sattu "lojumaan" vielä about vuodelta 1968 oleva Gibson, ei oo muuten mikään halpa keppi!

Huh, kyllähän tommosta käsitellessä rupeaa käsi vispaamaan niinkuin marttakerhon keittiöpäällilköllä ennen myyjäisiä. Vanhin strato mikä on kädessä käyny niin tota öh njimittäin taitaa olla oma 1979 vuodelta oleva, tämä oli oikein miellyttävä tuttavuus vanhemman "heimolaisen" kanssa. Varsin mukavan tuntuinen keppi kädessä ja soi aika miellyttävästi korvaa vasten. Mutta, aika ohuet kielet… Noh, rokkimiehille ja bluesin viäntäjille näköjään pitänee olla ohuempaa kamaa.

Siitäpä sit kitaraa käteen jokaiselle joka sitä lavalle tulee soittamaan ja muutkin tutustumaan lavan tarjontaan. Basistilla oli omat kamat paikan päällä joten se ei tuottanu isompaa päänvaivaa… Hah. Räksä pääs kerrankin elämässään soittamaan Les Paulilla "keikan", joten silläkin nyt sit varmaan tuli se kauan kaivattu viiva siihen "kerran elämässä"-seinään jossa varmaan muitakin viivoja löytyy historian varrelta. Sitpä soundia etsimään lavan Voxista, lavalla sattu onneks olemaan edes jonkunmoinen nauhakaikuun viittaava simulaattori niin pääs ees vähän kuivaa soundia pidemmälle. Noh, ohutta soundia sieltä löyty mutta kelpas tällä kertaa genreä muistuttavaksi "ääneksi". Eräs tuttava totesikin "setin" jälkeen että oli kuin ois The Sounds tullu lavalle, vähän "ohutta" olj… Hah! Mutta siitä se vaan juna potkastiin käyntiin, rohkeasti rokkareiden täyttämään suvi-iltaan Mantsuurian beatilla!

Ja jottei nyt ihan mentäis sille puritanismin puolelle niin päästettiin se meidän laulaja häkistä vapaaksi, siitä se vaan suomalaisella nostalgialla saatiin rokkikansakin tanssimaan lavatanssien mukaista askeltamista, hurjan näköistä…!

Siitäpä jatkoimma ihan usean biisin voimalla kattausta eteenpäin, mukana mm. Muista minua, Who’ll stop the rain sekä Green river. Ai niin, Antero halusi onnitella juhlakalua, samalla pukien tunteensa sanoiksi, kappale tietenkin Olet rakkain… Hehee. Kieroilla ihmisillä keskivertoa kierommat kanavat tunteiden ilmaukseen…!

Sittenpä humpan jälkeen on yleensä ollut tapana siirtyä menevämpään suuntaan tyylillisesti, ja niinpä sit pääsikin juhlien päällikkökin kepin varteen. Ensimmäisenä vauhdikkaampana bändinä esiintyi Ronnie’s boogie Bros, olipahan buugia ja rytmiä ihan isolla kädellä ojennettuna! Tähän päättyikin tämän reportterin raportti juhlista, muut askareet vaativat jättämään juhlat muiden juhlijoiden käsiin. RA jäi sinne muuten täytenä miehistönä edustamaan, eiköhän nuo poojat oo saanu levitettyä sanomaa kansan syviin riveihin niinkuin ennenkin, siis myös lavan ulkopuolellakin. Mutta, rokki on rokkia ja humppa humppaa…!

Keep on rockin’ in the Kallavesj’!

Niin, kun tuli tähän suomen kylmään maahan ne jättihelteet niin silloinhan uuno man band lähti retkeilemään jopa klassiseen Sataman Helmen maastoon. Kuvia reissusta tarttui keskiviikon päivältä, jolloin oli tehty (muistin mukaan) Joensuussa tämä reilu ja rapiat 30 asteen ennätys, siis ihan paljon yli mut ei voi väittää varmaksi koska voi puhua läpiä päähänsä. Joka tapauksessa monena päivänä lavalla oloa vois kuvailla hieman ylikuuman savusaunan ja hitsauspillin välimuodoilla, siis aivan jotain käsittämätöntä oli se lämpö ihmisen sisimmässä!

Anyway, aloitimma päivän "järkevästi" Rauhalahden urheilukeskuksen gonimilf- elikkäs minigolf-radalla. "Järkevää" siinä oli se että joku "hurja" pukeutui perinteisesti mustaan t-paitaan ja legendan mukaan musta kerää hyvin lämpöä. Kentän nurmikko oli sen verta kuivan oloinen että joku pyromaani ois saanu yhdellä tulitikulla itelleen aikamoiset kinkerit aikaiseks, ihan kuin ois oikein kuivien perunalastujen päällä tepastellu. Oli niin kuuma että eräs silloin tällöin saunaoluen nauttiva herrasmies ei suinkaan nauttinut olutta ensi siemauksella, vaan kylmäpussin suoman viileyden turvin hankki itselleen väliaikaisen viilentimen otsalleen. Voihan sitä silleenkin oluesta nauttia!

Siitäpä voittoisan 18-kierroksen jälkeen sit Helmeen ja ihmettelemään miten ihmeessä kamoja voi edes roudata semmoisella helteellä. Toisaalta kun ajattelee esim näitä asfalttifirmojen heeboja jotka suhteellisessa afrikan värityksessä ohjaavat liikennettä ja lusikoivat sitä mureata mustaa tien täytteeksi… Kyllä sitä vaan ihminen kummasti sitten jaksaa! Noh, kamat pystyyn ja kotvan päästä lavan täytteeksi juttelemaan ihan jonniijoutavia ja mitä vaan lämpöhalvauksen rajoilla oleva ihmisraato nyt vaan voi päästään viljellä. Ei siis todellakaan mitään järkevää. Jengiä oli melkein kuin viinijuhlien aikaan, they come and go, ei tosin ihan semmoista ampumalla täyteen lyötyä meininkiä, mutta on sitä "miljoonat" kerrat soitettu siihen verrattuna tyhjille seinille että huh! Tunnelma kohrallaan!

Se on hyvä kun on edes kourallinen kavereita niin ei tarvinnut roudata kamoja ihan ensam/issekseen poies, nopeesti ne siirtyy kun ei tarvitse pala kerrallaan siirtää pyramidia paikasta toiseen. Siitäpä sitten ampaisi vanhat viholliset, tuusniemi&kaavi, enemmän kuin sulassa sovussa kaupungin ylämäkeä kohti, tarkemmin keskustaa kohti. Joukossa kun sattui olemaan niitä hienommillakin autolla ajelevia ja niihin päin kumartelevia, kohdalle sattui jotain aivan tilanteeseen ja atmökseen sopivaa: kunnon punainen Lada, ja olipahan vielä sopivasti tarttunu ruostetta helmaankin! Kyllä siinä monen silmä lepäsi, nöyrää poikaa oikean raudan ympärillä!

LADA POWER FOREVER

Niin, kuten monasti olemma todenneet bändin poikain kanssa, vain meidän bändillä voi olla tuurin suhteen semmoiset olosuhteet: hyvin usein lupaillaan hienohkoja sydeemejä ja jotain horisontissa voisi näkyäkin, mutta useammin kuin many times on tullut kakkaa nilkoille ja ihminen on saanut pettyä karvain sydämin.

Tästäpä siis pääsemme siihen itse aiheeseen elikkäs tämänkertaiseen nilkkojen likaisena olemiseen: Viking Line on uudistanut syyskuun alusta ohjelmistoaan ja viihdepolitiikkaansa, joten 1.9 lähtien kaikki sunnuntain ja maanantain bändit/"tanssibändit" tulevat perutuksi, eli keikat häviää avaruuteen. TOSI HIENOA!!! Siitähän voisi luritella vaikka minkälaisia sadatuksia ja tulikiven katkuisia mietelauseita koko systeemiä ja erilaisia tahoja kohtaan, mutta niinkuin monissa kansanviisauksissa on todettu siitä pinnasta/kantista/kestävyydestä todella viisaasti: hakkaa puitsu tarpeeks päätä mäntyyn niin kohta ei enää koske koska mänty on kaatunut tai et oo enää elossa. Tämäkin "harmitus" menee siis ohitse pienellä niskojen nakkelulla. Joskus käynyt ihmisen mielessä että miltähän se sit näyttäis urheilusuorituksena tämä niskojen nakkelu? Hyvin luultavasti komiikkaa parhaimmillaan!!!

Niin, sit tuolla Urkki Audiolla on tapahtunu "front endin" elikkäs etupään uudistuksia. Kyllä se siinä maailmassa on helppo vaihtaa ripustuksia/käyttötavaroita uuteen/ehompaan/isompaan kun sen oravannahkoilla voi tehdä. Ihmisen temppelissä etupihan uusiminen kun on ei ihan niin simppeliä oo, kai..? Anyway, inhimillisten rajojen äärimmäisiä linnakkeita hipovia musiikillis-urheilullisia suorituksia varten on hankittu pari vintage-henkistä etuastetta ja putkella varustettu nauhamikki! Wuhuu!

Mikkietuasteet ja mikki on merkiltään Golden Age Project, ja etuasteet on "luonteeltaan" ja rakennusperiaatteiltaan tehty originellien Neve 1073– etuaste/EQ-moduulien tapaan. Hintaa tietysti about 10x vähemmän kun vanhoilla "rouvilla", mutta joskus pitää tehdä rohkeita päätöksiä ja luottaa ruotsalaiseen laatuun? GAPin etuasteessa ei tosin ole eq-osuutta, mutta tässä haetaankin vain mikille hyvää kaveria (minni?) suoritusten sieppaamiseen. Tässä yksittäisen etuasteen passikuva:

Kuten edellä on joku kirjoittanut, mikki on putkella varustettu nauhamikki. Mitäs se nauha nyt sinne mikkiin kuuluu? Kyseessähän on monia ihmis-ikiä vanhempi tekniikka, ainakin Wikipedian mukaan. Kyseisen tekniikan mikkeihinhän ne suuret maailman johtajatkin aikoinaan mietelauseitaan ja tokaisujaan huiteli, mm. Iso-Aatu ja naapurin setä Stalin. Ei  voi tietää johtuiko mikin laadusta vaiko puhujasta, mut kyllä oli puheilla kova suosio ja vaikutus… Mutta, mikki näyttää neitseellisessä matkalaukussaan hyvin pitkälti tältä:

Noh, niihin pitäis ryhtyä hönkimään ja soittelemaan lähiaikoina, ainakin vakavaakin vakavampi tarkoitus ois. JÄLLEEN kerran kyselemmä tuolta etelän suunnasta että mitä tehtäis, kenen kanssa kimpassa, millä tavalla ja mitä varten. Ei sit voi tietää onko siinäkään mitään järkeä, mut kyllähän se nyt vain näin on että yhteistyö on rautaa ja varsinkin siinä vaiheessa kun se lopullinen tuote pitäis saada mahdollisimman suurelle yleisölle TAJUNTAAN ja jakeluun. Rok!

Huh! Onpa ollu pikkusen vilinää ja huisketta vaikkei joulu vielä ookkaan!

Anyway, ennenkuin postitellaan mitä kaikkea on tapahtunu, niin kuvagalleriaan on tullu Urkin soolohommista viime viikolta Sataman Helmen tunnelmia + sit RA:n Cape Fear-reissusta (30.7.2010, klassikkoreissu) ja Pannuhuoneen hämyisistä valokinkereistä 31.7.2010.

On videoo tulossa Cape Fearin fiiliksistä ym, kunhan kerkiää kesän alta niitä muodostella kokonaisuuksiksi! Later!

Poljentoyhtye Rakkauden Amatialaiset sai kuin saikin reissun taakseen Lappeenrannassa; epäergonominen matkustaminen, pitkähköt/myöhäiset soittoajat ja yleinen kiertäminen/kantaminen ottaa kyl voimille! Mutta, siitäpä sitä mentiin kameli neulansilmästä ja ensi viikonlopun moottoripyörä- ja autofestarit Pelonniemessä odottaa soittajiaa + lauantain Pannuhuoneen terassibileet esiintyjäänsä. Niistäpä sit lisää. Mutta sitä ennen:

One man band esiintyy tämän viikon tiistaina, keskiviikkona ja torstaina Sataman Helmen henkisesti ja fyysisesti lämpimässä illan kajossa. Soittoaika se klassinen Helmen about klo 19-22. Ei siihen voi enempää sanoa tahi mainostaa, Helmi on Helmi ja showt siellä sen mukaisia. Sinne siis ja ohan se varma että on lämmintä sekä lavalla että lavan ulkopuolella!

Eli ti-ke-to Helmeen!